Uskontoon kohdistuu yhä neljä ylipääsemätöntä vastaväitettä. Uskonto esittää ihmisen ja maailmankaikkeuden synnyn täysin väärin. Tämän perimmäisen virheen takia uskonto onnistuu yhdistämään suurimman mahdollisen orjamaisuuden suurimpaan mahdolliseen minäkeskeisyyteen. Uskonto on sekä syy vaaralliseen seksuaaliseen sortoon että sen seuraus. Ja viime kädessä uskonto perustuu toiveajatteluun.
 
Maallisen vallan käyttäjät haalivat itselleen auktoriteettia uskonnon avulla. Miljoonat muut ihmiset ovat päätyneet hyvin samanlaisiin päätelmiin. Uskomme ei ole uskoa. Periaatteemme eivät ole uskoa. Me emme luota yksinomaan tieteeseen ja järkeen, koska ne ovat pikemminkin tarpeellisia kuin riittäviä tekijöitä, vaan me epäilemme kaikkea, mikä sotii tiedettä vastaan tai loukkaa järkeä. Me saatamme olla monesta asiasta eri mieltä, mutta me kunnioitamme vapaata tutkimusta, avarakatseisuutta ja uusiin ajatuksiin pyrkimistä niiden itsensä takia. Me emme pidä dogmaattisesti kiinni vakaumuksistamme.

Meillä ateisteilla ei ole tarvetta kokoontua päivittäin tai viikon välein tai jonain suuren ja suotuisana päivänä julistamaan hyveellisyyttämme tai matelemaan ja rypemään kelvottomuudessamme. Me ateistit emme kaipaa pappeja emmekä heidän yläpuolellaan olevaa hierarkiaa pitämään kurissa opinkappaleitamme. Uhrit ja seremoniat ovat meistä vastenmielisiä, samaten reliikit ja kaikki kuvien tai esineiden palvonta (mukaan luettuna jopa kaikenlaiset sidotut kirjat, jotka kuuluvat ihmisen hyödyllisimpiin keksintöihin). Meille yksikään paikka maan päällä ei ole eikä voisi olla “pyhempi” kuin toinen. Pyhiinvaellus on mahtailevaa järjettömyyttä ja siviilien surmaaminen jonkin pyhän muurin tai luolan tai pyhäkön tai kiven nimissä silkkaa kauheutta. Niiden vastapainoksi totuuden ja kauneuden tavoit-telussa voimme asettaa joutilaan tai kiireisen astelun kirjaston tai gallerian laidalta toiselle tai lounaan mukavan ystävän seurassa…

C. Hitchens